Virenojan Nuorisoseuran talon paikka

Suunnittelusta toteutukseen

On kevät 2024. Takatalvi peitti maan uudelleen lumeen ja lunta tulikin ihan kunnolla. Ja monena päivänä. Viimeisen viikon aikana on ollut lähes 10 asteen pakkasiakin.

Mutta juuri nyt on 4 astetta lämmintä ja uusimpien sääennustusten mukaan talvi alkaa hellittää otettaan. Pääsemme siis piakkoin aloittamaan uuden seurantalon rakentamisen Virenojalle. Kerrataan vielä kuitenkin lyhyesti, miksi olemme joutuneet tähän tilanteeseen. Laajemmin Nuorisoseuran historiaan voit tutustua Historia-osiossa.

Mitä 114-vuotiaalle seurantalolle tapahtui?

Nuorisoseuran elokuussa 1908 valmiiksi saama talo tuhoutui tulipalossa keskiviikkoaamuna 14.9.2022. Tulipalo eteni niin nopeasti, että se oli täyden palon vaiheessa jo ensimmäisten sammutusyksiköiden saapuessa paikalle. Hirsirunkoinen rakennus paloi kokonaan eikä mitään pystytty pelastamaan, vaikka sammutustyössä oli paljon palomiehiä ja -kalustoa. Tuho oli järkytys kyläläisille ja monille muillekin, sillä Virenojan Nuorisoseurantalo oli toiminnan ja tapahtumien järjestämiselle tärkeä paikka yli sadan vuoden ajan. Talossa oli juhlittu myös monet häät, syntymäpäivät ja muut yksityistilaisuudet.

Taloa oli remontoitu ja parannettu moneen kertaan vuosien aikana. Kattoremontti valmistui vain vuotta aiemmin, joten edessä piti olla monta huoletonta vuotta, jolloin pelkkä hyväkuntoisen talon perusylläpito riittäisi. Tapahtumiakin talossa oli sovittu järjestettäväksi, jo reilun viikon kuluttua meidän oli tarkoitus viettää kyläpäivää seurantalolla. Tämä ja monet muut suunnitelmat jouduttiin muuttamaan tai perumaan.

Periksi ei anneta

Syksyn kuluessa kyläläisille kävi selväksi, että seurantaloa tarvittaisiin myös tulevaisuudessa. Vanha rakennus oli kuitenkin vakuutettu liian pienestä arvosta, joten nuorisoseuran saama vakuutuskorvaus ei kattaisi kuin pienen osan uuden talon rakennuskustannuksista. Silti periksiantamattomuuden mieliala antoi voimia ja intoa ryhtyä suunnittelemaan uuden talon rakentamista. Uusia seurantaloja nykyisten rakennusvaatimusten mukaisesti ei Suomessa rakenneta kovin usein, joten tämä on erittäin harvinainen projekti. Virenojan myllyn suunnalla asuva arkkitehti hahmotteli uuden talon ulkomuotoa ensin seurantalon hiekkapihalle raapustaen ja sittemmin piirtäen oikeat rakennuspiirustukset. Ajatus tuntui hyvältä ja nuorisoseuran johtokunta alkoi selvitellä rakennushankkeen toteuttamis- ja rahoitusmahdollisuuksia.

Vuonna 2023 Orimattilan kaupunki on myönsi seuralle rakennusluvan uuden seurantalon rakentamiseksi ja rakennustyöt aloitetaan keväällä 2024. Kaupunki on auttanut seuraa tuen hakemisessa Päijänne-Leaderiltä. Saimmekin sieltä myönteisen tukipäätöksen ja lisäksi muutamat paikalliset yritykset ovat jo ilmaisseet halukkuutensa olla tukemassa nuorisoseuraa tässä suuressa ponnistuksessamme. Tarvitsemme kuitenkin lisää rahaa, rakennustarvikkeita ja talkootyövoimaa, joten kutsumme sinutkin mukaan!

Viikko sitten saapui käytössämme olevaan halliin ensimmäinen kuorma-autollinen rakennustarvikkeita, joista rakennetaan talkoilla seinäelementtejä. Kevään ensimmäiset talkoot pidetään jo pikapuoliin, joten ole yhteydessä ja kerro halukkuudestasi kantaa kortesi kekoon. Sinun ei tarvitse olla rakennusalan ammattilainen, tärkeintä on halu osallistua yhteisen asian toteuttamiseen.

Samankaltaiset artikkelit

  • Onkikilpailun 2025 tunnelmia

    Sunnuntaina 31.8.2025 keskipäivän tuntumassa alkoi Virenojan Myllykulmankoskelle kerääntyä ihmisiä onkiensa kanssa, josta ohikulkijatkin pystyivät arvaamaan alkamassa olevan perinteinen Virenojan Nuorisoseuran onkikilpailu. Sääntöjen kuuntelemisen jälkeen viitisentoista paikalle tullutta kilpailijaa apujoukkoineen hajaantuivat Porvoonjoen varteen sopivaksi katsomiinsa paikkoihin ja alkoivat narrata kaloja syöteillään. Aikaa oli annettu 90 minuuttia. Silloin tällöin joenpenkalta kuului jännittyneitä hihkaisuja, kun joku monista kilpailuun…

  • Laskiaisrieha 2025

    Virenojan Nuorisoseuran laskiaisriehaa vietettiin 1.3.2025. Lauhan sään vuoksi lumitilanne vaikutti vähän huolestuttavalta, mutta onneksi sitä riitti pulkkamäkeen ja myös moottorikelkka-ajelut onnistuivat hyvin. Nuorisoseuran teltassa oli tarjolla monenlaisia Merosen makkaroita, jotka maistuivat kahvin ja glögin kanssa mukavasti. Myös hienot Virenoja-postikortit tekivät kauppansa. Kyläläisiä oli sankoin joukoin viettämässä riehakasta iltapäivää. Kivaa oli, kiitos osallistujille! Tässä vielä video…

  • Ensimmäiset elementit valmiina

    Nyt on alkanut tapahtua! Viime viikonloppuna pidettiin hallissa ensimmäiset Virenojan uuden Nuorisoseurantalon seinäelementtien rakennustalkoot. Niihin osallistui kymmenkunta talkoolaista. Aluksi järjesteltiin ja valmisteltiin eri työvaiheiden vaatimat työpisteet sopiviin paikkoihin ja tehtiin työtä helpottavia apuvälineitä. Näiden valmisteluiden ansiosta varsinainen elementtien rakentaminen käy joutuisammin. Muutamia elementtejä saatiin tehtyä jo lähes valmiiksi viikonloppuna ja siitä sovittiin jatkettavan paria päivää…

  • Loppuvuoden 2025 kuulumiset

    Syksy 2025 oli pitkä ja talvi antoi odottaa itseään. Hyvä niin, olikin vielä paljon tehtävää ennen pakkasia. Syyskuun lopulla ja lokakuussa kiirehdittiin ulkotöiden kanssa, joten talkoot kutsuivat useamman kerran viikossa. Tämän artikkelin pääkuvassa vieläkin korkeampiin paikkoihin tottunut Juuso on katoksen alla tekemässä syksyn viimeisiä maalauksia. Rakennuksesta tulee esteetön, joten esim. pyörätuolien ja lastenvaunujen kanssa taloon…

  • Syyskuun 2025 tilannepäivitys

    Kevään koittaessa tasoitellun hiekkatäytön päälle aseteltiin eristelevyt, joiden päälle laitettiin raudoitusverkot. Raudoitukseen kiinnitettiin korokepaloin lattialämmitysputkisto ohjeiden mukaisesti. Aikamoinen putkisto kiertää ympäriinsä lattian sisällä. Myös muutamia ilmanvaihtoputkia asennettiin kesän aikana. Heinäkuun alussa tulivat vuoroon betonilattian valu- ja hiontatyöt. Ammattilaisten tekemänä ne sujuivat ripeästi ja ilman ongelmia. Syksyn tullen on seiniin vedetty MMJ-sähköjohtoja ja suunniteltu muita kaapelointeja….

  • Vuodenvaihteen puuhia

    Joulun ja vuodenvaihteen tuntumassa monilla ihmisillä on paljon kiireitä ja saattaa jopa tuntua, etteivät vuorokauden tunnit riitä mihinkään. Myönnetään, ettei nuorisoseuran talkooväki ja rakennusurakoitsijakaan jääneet joulunvieton jälkeen patsastelemaan, vaan paljon on tehty ja myös saatu aikaiseksi. Lattiavalun valmistelua Joulukuussa sisätilojen lattiavalua valmisteltiin sulattamalla ja kuivattamalla soraa lämpöpuhaltimella pressujen suojassa. Sen jälkeen tiivistetyt maa-ainekset tasoiteltiin, ladottiin…