Rakennuksen perustukset valmiina
Saimme loppukeväästä 2024 talkoovoimin rakennettua valmiiksi viimeisetkin ulkoseinäelementit hallissa.
Mutta paljon on tapahtunut varsinaisella rakennuspaikallakin. Juhannuksen tuntumassa Perustava Oy toimitti ja asensi talon perustukset. Tätä tietysti edelsi huolellisesti tehdyt suunnittelutyöt. Sokkeli rakentui niin nopeasti, ettei sitä voinut etukäteen edes käsittää. Rakennuspaikalle ei jouduttu kaivamaan syvää monttua tai tekemään muitakaan isoja kaivuutöitä. Vielä edellisenä päivänä rakennuksen pohjan mukaan muotoiltu sorapatja oli ainoa viite lähestyvistä sokkelitöistä.
Varsinaisena perustustentekopäivänä sen sijaan rakennustyömaan ilme muuttui vauhdilla. Nimittäin rakentamisessa käytettiin Perustava eKivi -nimistä tuotetta. Se on valmiiksi sisätiloissa valmistettu elementtirakenteinen perustusratkaisu, jossa on mukana antura ja siksi vältyttiin myös anturan valamiselta työmaalla. Aluksi Perustavan väki tasasi sorapatjan pinnan hienolla asennushiekalla ja sitten kuorma-autosta nosteltiin elementit oikeille paikoilleen. Elementtejä ei tarvinnut erikseen saumavalaa, vaan ne on liitetty mekaanisesti toisiinsa Perustavan patentoidulla liitosratkaisulla.
Koko homma hoitui yhdellä kuorma-autokuljetuksella, työmaalle ei tarvittu sähköä eikä vettä. Roskaakaan ei syntynyt, eli vältyttiin siivoamiselta. Reilusti alle puolessa työpäivässä koko homma oli valmis eikä tosiaan mitään valutöitä tehty. Aikaa ja vaivaa säästyi sekä vältyttiin rekkarallilta. Lopputulos on siisti ja bonuksena siinä on hyvä eristävyys (kuvassa näkyy valkoinen tuplalämpöeristys), mikä vaikuttaa tulevan rakennuksen energiatehokkuuteen. Eipä taida olla tarjolla samanlaista ratkaisua muilla toimijoilla.
Tämän blogitekstin kirjoittaja ei työskentele rakennusalalla, joten saadaksesi tarkempia teknisiä yksityiskohtia Perustava eKivi -ratkaisusta, kannattaa käydä ahmimassa lisätietoa suoraan Perustavan nettisivuilta.
Tekemistä rakennustöissä vielä riittää, joten tule mukaan hyvään porukkaamme, jossa on mukavaa talkoilla! Ota yhteyttä.