|

SUO-tunnustus

Päijänne-Leader palkitsi 29.4.2026 Virenojan Nuorisoseuran SUO-tunnustuksella!

Tunnustus myönnetään kylälle tai alueelle, jossa yhteisöllisyys, sitkeys ja yhdessä tekemisen tahto ovat tehneet ihmeitä. Paikka, jossa maaseutu ei ainoastaan elä – vaan kukoistaa. Virenojan uuden nuorisoseurantalon rakentamisen on nähty olevan osoitus talkoohengestä, yhteisestä päämäärästä ja pitkäjänteisestä työstä elävän ja kukoistavan kylän hyväksi.

Kiitämme saamastamme palkinnosta ja toteamme työn jatkuvan myös talon valmistumisen jälkeen.

Samankaltaiset artikkelit

  • Rakennuksen perustukset valmiina

    Saimme loppukeväästä 2024 talkoovoimin rakennettua valmiiksi viimeisetkin ulkoseinäelementit hallissa. Mutta paljon on tapahtunut varsinaisella rakennuspaikallakin. Juhannuksen tuntumassa Perustava Oy toimitti ja asensi talon perustukset. Tätä tietysti edelsi huolellisesti tehdyt suunnittelutyöt. Sokkeli rakentui niin nopeasti, ettei sitä voinut etukäteen edes käsittää. Rakennuspaikalle ei jouduttu kaivamaan syvää monttua tai tekemään muitakaan isoja kaivuutöitä. Vielä edellisenä päivänä rakennuksen…

  • Kattotiilet ja lumiesteet ovat paikoillaan

    Harmaan jakson jälkeen on aurinko päässyt tällä viikolla kurkistelemaan pilvien välistä, ja huomenna vietetäänkin Lucian päivää eli valon juhlaa. Seurantalon rakennustyöt ovat edistyneet mukavasti. Kattotiilet on ladottu paikoilleen ja lumiesteetkin on kiinnitetty, joten olemme valmiita sääennusteen viikonlopuksi lupaamiin lumisateisiin. Seinien tuulensuojalevyt alkavat myös jäädä piiloon, sillä välimaalattuja ulkoverhouspaneelejakin on päästy jo asentamaan. Modernissa UTW-profiilisessa hienosahatussa…

  • Kevätsiivouksen 2025 satoa

    Virenojan Nuorisoseura ja Orimattilan kaupungin Pohjoinen aluekumppanuuspöytä järjestivät kevätsiivoustalkoot 14.5.2025 klo 17.00–20.00. Vaikka iltapäivällä oli vähän sataa ripsautellut, eikä lämpötilakaan ollut seitsemää astetta enempää, oli talkoiden alkamisaikaan mennessä paikalle tullut melkoinen porukka talkoolaisia, jotka kokivat tärkeäksi saada kotikylän ympäristöstä roskia vähemmäksi. Alkupalaverin jälkeen hajaannuimme sovittuihin suuntiin keräämään roskia. Mukana olleiden säkkien täytyttyä palasimme takaisin kokoontumispaikalle….

  • Ensimmäiset elementit valmiina

    Nyt on alkanut tapahtua! Viime viikonloppuna pidettiin hallissa ensimmäiset Virenojan uuden Nuorisoseurantalon seinäelementtien rakennustalkoot. Niihin osallistui kymmenkunta talkoolaista. Aluksi järjesteltiin ja valmisteltiin eri työvaiheiden vaatimat työpisteet sopiviin paikkoihin ja tehtiin työtä helpottavia apuvälineitä. Näiden valmisteluiden ansiosta varsinainen elementtien rakentaminen käy joutuisammin. Muutamia elementtejä saatiin tehtyä jo lähes valmiiksi viikonloppuna ja siitä sovittiin jatkettavan paria päivää…

  • Suunnittelusta toteutukseen

    On kevät 2024. Takatalvi peitti maan uudelleen lumeen ja lunta tulikin ihan kunnolla. Ja monena päivänä. Viimeisen viikon aikana on ollut lähes 10 asteen pakkasiakin. Mutta juuri nyt on 4 astetta lämmintä ja uusimpien sääennustusten mukaan talvi alkaa hellittää otettaan. Pääsemme siis piakkoin aloittamaan uuden seurantalon rakentamisen Virenojalle. Kerrataan vielä kuitenkin lyhyesti, miksi olemme joutuneet…

  • Laskiaisrieha 2025

    Virenojan Nuorisoseuran laskiaisriehaa vietettiin 1.3.2025. Lauhan sään vuoksi lumitilanne vaikutti vähän huolestuttavalta, mutta onneksi sitä riitti pulkkamäkeen ja myös moottorikelkka-ajelut onnistuivat hyvin. Nuorisoseuran teltassa oli tarjolla monenlaisia Merosen makkaroita, jotka maistuivat kahvin ja glögin kanssa mukavasti. Myös hienot Virenoja-postikortit tekivät kauppansa. Kyläläisiä oli sankoin joukoin viettämässä riehakasta iltapäivää. Kivaa oli, kiitos osallistujille! Tässä vielä video…