Syksyinen maisema Virenojan kylän Myllykulmankoskella

Onkikilpailun 2025 tunnelmia

Sunnuntaina 31.8.2025 keskipäivän tuntumassa alkoi Virenojan Myllykulmankoskelle kerääntyä ihmisiä onkiensa kanssa, josta ohikulkijatkin pystyivät arvaamaan alkamassa olevan perinteinen Virenojan Nuorisoseuran onkikilpailu.

Sääntöjen kuuntelemisen jälkeen viitisentoista paikalle tullutta kilpailijaa apujoukkoineen hajaantuivat Porvoonjoen varteen sopivaksi katsomiinsa paikkoihin ja alkoivat narrata kaloja syöteillään. Aikaa oli annettu 90 minuuttia.


Silloin tällöin joenpenkalta kuului jännittyneitä hihkaisuja, kun joku monista kilpailuun osallistuneista lapsista huomasi kohonsa nykivän.

Kilpailun kuluessa joen vastarannalla kävi kunnon loiskautuksen tekemässä jokin isompi kala, luultavasti hauki, mikä sai vähän varttuneemmatkin kilpailijat haaveilemaan sen saamisesta omaan koukkuunsa. Eräältä osallistujalta tosin kala vei koukunkin mennessään ja monilta ovelat vedenelävät kävivät popsimassa vain herkut pois.


Saalistakin kuitenkin saatiin ja molemmista sarjoista palkittiin kolme parasta.

Palkintoja lahjoittivat K-Supermarket Orimattila, K-Rauta Orimattila, Prisma Orimattila ja CN Keskus.

Palkitsemisten jälkeen päästiin grillin ääreen jutustelemaan ja paistamaan makkaraa. Oli siis kiva päivä.
Suuret kiitokset kaikille osallistujille ja upeille yhteistyökumppaneillemme!

Tulokset

Aikuisten sarjan 1.
Aikuisten sarjan 2.
Aikuisten sarjan 3.

Aikuisten sarja: Sami 276 g, Jenna 231 g, Juha 107 g.
Alle 15-vuotiaiden sarja: Peetu 260 g, Robin 218 g, Eemil 44 g.
Kilpailun suurin kala oli Robinin pyytämä 160-grammainen vonkale.

Samankaltaiset artikkelit

  • Laskiaisrieha 2025

    Virenojan Nuorisoseuran laskiaisriehaa vietettiin 1.3.2025. Lauhan sään vuoksi lumitilanne vaikutti vähän huolestuttavalta, mutta onneksi sitä riitti pulkkamäkeen ja myös moottorikelkka-ajelut onnistuivat hyvin. Nuorisoseuran teltassa oli tarjolla monenlaisia Merosen makkaroita, jotka maistuivat kahvin ja glögin kanssa mukavasti. Myös hienot Virenoja-postikortit tekivät kauppansa. Kyläläisiä oli sankoin joukoin viettämässä riehakasta iltapäivää. Kivaa oli, kiitos osallistujille! Tässä vielä video…

  • Tilaa muistutus tapahtumista ja uutisista

    Huomaa tapahtumat Haluatko pysyä tietoisena, mitä Virenojalla tapahtuu? Olisiko mukavaa saada ilmoitus, kun Virenojan Nuorisoseuran kotisivuille tulee uutisia tai uusi artikkeli? Tämä on mahdollista liittymällä Virenojan Nuorisoseuran Signal-tiedotusryhmään (paina tästä). Ryhmässä saat ilmoitusviestin, kun Virenojan Nuorisoseuran kotisivuilla julkaistaan uutinen. Ilmoituksia tulee harvakseltaan ja vain ’ihmisten aikoihin’ eli klo 8 ja 21 välillä. Ilmoituksessa on linkki…

  • Vastaa Päijänne-Leaderin valokuitukyselyyn!

    Päijät-Hämeessä on meneillään kartoitus, jonka tarkoituksena on selvittää ne kylät, joissa on tarvetta ja kiinnostusta valokuituyhteyksiin. Tieto hankkeesta herätti Virenojalla heti innostusta, sillä tarvetta todella on. Pennala ja kirkonkylä on jo kuidutettu, mutta pääosa Virenojasta jäi pelkkien mobiiliyhteyksien varaan. Nyt on oikea hetki käydä vastaamassa kyselyyn. Päijänne-Leaderin Älykkäät toimijat – Viisaat kylät -hanke ja Cinia…

  • Match Show & Kyläpäivä 26.9.2026

    Virenojan Nuorisoseura on mukana järjestämässä lauantaina 26.9. klo 9.30 alkavaa Match Show & Kyläpäivä -tapahtumaa Virenojan koulun vanhempainyhdistyksen ja Pohjoisen aluekumppanuuspöydän kanssa. Hoidamme tapahtuman liikenteenohjauksen ja lisäksi toimintaa on nuorisoseuran teltalla. Pääset kertomaan ajatuksiasi Virenojan kylästä ja sen kehittämisestä tai vaikkapa testaamaan paikallistuntemustasi leikkimielisessä visailussa. Nähdään lauantaina 26. syyskuuta Virenojan koululla! Tapahtuman osoite: Virenojantie 16,…

  • Kattotuolit pystyssä

    Nuorisoseurantalon pystyttäjäksi valittu urakoitsija on aloittanut työnsä tontilla. Ensimmäinen vaihe on kasata katon runkorakenteet maassa valmiiksi. Tehdasvalmisteiset kattotuolit on jo kiinnitetty oikeille paikoilleen yläjuoksuihin ja rakenteiden jäykistystyöt ovat meneillään eli kattotuoleja tuetaan kestämään tulevat rasitukset. Myös päätyjä päästään rakentamaan tässä vaiheessa. Viikonlopun aikana on tarkoitus maalata sellaisia lautoja, joiden maalaaminen myöhemmin olisi lähes mahdotonta tai…

  • Avoimet kylät ja ovet 2026

    Uuden seurantalon rakennustyöt ovat vielä meneillään, eikä työmaalle ole tavallisesti asiaa kuin talkootöihin osallistuvilla ihmisillä. Monia kuitenkin kiinnostaa tämän Virenojan kylään rakentuvan talon tilanne, koska kylästä on jo monen vuoden ajan ollut hankalaa löytää tiloja juhlien järjestämiseen eikä kerho- tai tapahtumatilojakaan liiemmälti ole. Nuorisoseura päättikin avoimien ovien muodossa järjestää tilaisuuden päästä tutustumaan talon tilanteeseen. Tapahtuma-ajaksi…