Ikkunalähetys Pihlalta saapui

Eilen 15.1.2025 rakennusurakoitsija teki katolla peltien asennuksia. Sovitun aikataulun mukaisesti myös Pihla-ikkunakuorma saapui rakennuspaikalle, joten tänä aamuna alkoivat ikkunoiden asennustyöt.

Pihla-ikkunoita kuormalavan päällä, yksi ikkuna on jo asennettu paikalleen. Kuvan etualalla rakennusteline ja henkilönostin.
Ensimmäinen Pihla-ikkuna on asennettu paikalleen.

Rakennusurakoitsijan ahertaessa on päivän mittaan jo useampi ikkuna asettunut paikalleen. Uudessa seurantalossa on tiilikatto, mutta harjaosan tuntumassa on peltiäkin, kuten alla olevasta kuvasta hyvin näkyy.

Ulkoverhous, pellitys ja ensimmäisiä ikkunoita paikoillaan. Aurinko valaisee talon julkisivua.
Ulkoverhous, pellitys ja ensimmäisiä ikkunoita paikoillaan

 

Samankaltaiset artikkelit

  • Avoimet kylät 2025

    Lokkilammella järjestettiin 14.6.2025 Avoimet kylät -tapahtuma. Virenojan Nuorisoseuran lisäksi mukana olivat Orimattilan kaupungin Pohjoinen aluekumppanuuspöytä, Heinämaan Pitsinkutojat, Orimattilan Samoilijat, Mannerheimin Lastensuojeluliiton Orimattilan yhdistys ja Suomen Latu. Kahvilaa pitivät 4. luokan juuri päättäneet Virenojan koulun oppilaat vanhempiensa avustuksella. Herkut tekivät nopeasti kauppansa. Koko perheen kyläpäivässä pääsi kokeilemaan kanoottia partiolaisten opastuksella. Melomaan olikin jatkuva jono lähes koko tapahtuman…

  • Kattotuolit pystyssä

    Nuorisoseurantalon pystyttäjäksi valittu urakoitsija on aloittanut työnsä tontilla. Ensimmäinen vaihe on kasata katon runkorakenteet maassa valmiiksi. Tehdasvalmisteiset kattotuolit on jo kiinnitetty oikeille paikoilleen yläjuoksuihin ja rakenteiden jäykistystyöt ovat meneillään eli kattotuoleja tuetaan kestämään tulevat rasitukset. Myös päätyjä päästään rakentamaan tässä vaiheessa. Viikonlopun aikana on tarkoitus maalata sellaisia lautoja, joiden maalaaminen myöhemmin olisi lähes mahdotonta tai…

  • SUO-tunnustus

    Päijänne-Leader palkitsi 29.4.2026 Virenojan Nuorisoseuran SUO-tunnustuksella! Tunnustus myönnetään kylälle tai alueelle, jossa yhteisöllisyys, sitkeys ja yhdessä tekemisen tahto ovat tehneet ihmeitä. Paikka, jossa maaseutu ei ainoastaan elä – vaan kukoistaa. Virenojan uuden nuorisoseurantalon rakentamisen on nähty olevan osoitus talkoohengestä, yhteisestä päämäärästä ja pitkäjänteisestä työstä elävän ja kukoistavan kylän hyväksi. Kiitämme saamastamme palkinnosta ja toteamme työn…

  • Heinijärven kyläyhdistys kävi vierailulla

    Perjantaina 4.4.2025 saimme vieraita Pirkanmaalta. Linja-autollinen Hämeenkyrön kunnan Heinijärven kyläläisiä tuli tutustumaan seurantaloprojektiimme. Lahden Renkomäessä linja-auton kyytiin oli noussut myös virenojalainen Markku Nenonen, joka lyhyellä siirtymällä kertoi vanhan seurantalon tuhoutumisesta pääpiirteittäin. Vieraita vastassa oli nuorisoseuran puheenjohtaja Antti Hirvonen sekä johtokunnan jäsenet Leena Luumi ja Jani Alaranta. Antti kertoi kahvikupin ääressä rakennushankkeemme etenemisestä. Vieraat kuuntelivat vaikuttuneina,…

  • Suunnittelusta toteutukseen

    On kevät 2024. Takatalvi peitti maan uudelleen lumeen ja lunta tulikin ihan kunnolla. Ja monena päivänä. Viimeisen viikon aikana on ollut lähes 10 asteen pakkasiakin. Mutta juuri nyt on 4 astetta lämmintä ja uusimpien sääennustusten mukaan talvi alkaa hellittää otettaan. Pääsemme siis piakkoin aloittamaan uuden seurantalon rakentamisen Virenojalle. Kerrataan vielä kuitenkin lyhyesti, miksi olemme joutuneet…

  • Tutustu Valokuitua Virenojalle -artikkeliin

    Virenojan Nuorisoseura julkaisi 28.3.2025 Valokuitua Virenojalle -artikkelin, jonka on kirjoittanut Jani Alaranta. Artikkelissa kerrotaan selkeästi, kattavasti ja puolueettomasti valokuituyhteyksien ja mobiiliverkkojen asiakokonaisuudesta. Viimeistään sen luettuasi tiedät, miksi tyytyväisen mobiilinetin käyttäjänkin kannattaisi olla asiasta kiinnostunut ja edesauttaa valokuituverkon toteutumista. Valokuitua Virenojalle -artikkeli on Virenojan Nuorisoseuran kotisivujen Ajankohtaista-valikossa. Pidetään kylä mukana kehityksessä!