Syksyinen maisema Virenojan kylän Myllykulmankoskella

Onkikilpailun 2025 tunnelmia

Sunnuntaina 31.8.2025 keskipäivän tuntumassa alkoi Virenojan Myllykulmankoskelle kerääntyä ihmisiä onkiensa kanssa, josta ohikulkijatkin pystyivät arvaamaan alkamassa olevan perinteinen Virenojan Nuorisoseuran onkikilpailu.

Sääntöjen kuuntelemisen jälkeen viitisentoista paikalle tullutta kilpailijaa apujoukkoineen hajaantuivat Porvoonjoen varteen sopivaksi katsomiinsa paikkoihin ja alkoivat narrata kaloja syöteillään. Aikaa oli annettu 90 minuuttia.


Silloin tällöin joenpenkalta kuului jännittyneitä hihkaisuja, kun joku monista kilpailuun osallistuneista lapsista huomasi kohonsa nykivän.

Kilpailun kuluessa joen vastarannalla kävi kunnon loiskautuksen tekemässä jokin isompi kala, luultavasti hauki, mikä sai vähän varttuneemmatkin kilpailijat haaveilemaan sen saamisesta omaan koukkuunsa. Eräältä osallistujalta tosin kala vei koukunkin mennessään ja monilta ovelat vedenelävät kävivät popsimassa vain herkut pois.


Saalistakin kuitenkin saatiin ja molemmista sarjoista palkittiin kolme parasta.

Palkintoja lahjoittivat K-Supermarket Orimattila, K-Rauta Orimattila, Prisma Orimattila ja CN Keskus.

Palkitsemisten jälkeen päästiin grillin ääreen jutustelemaan ja paistamaan makkaraa. Oli siis kiva päivä.
Suuret kiitokset kaikille osallistujille ja upeille yhteistyökumppaneillemme!

Tulokset

Aikuisten sarjan 1.
Aikuisten sarjan 2.
Aikuisten sarjan 3.

Aikuisten sarja: Sami 276 g, Jenna 231 g, Juha 107 g.
Alle 15-vuotiaiden sarja: Peetu 260 g, Robin 218 g, Eemil 44 g.
Kilpailun suurin kala oli Robinin pyytämä 160-grammainen vonkale.

Samankaltaiset artikkelit

  • Rakennuksen perustukset valmiina

    Saimme loppukeväästä 2024 talkoovoimin rakennettua valmiiksi viimeisetkin ulkoseinäelementit hallissa. Mutta paljon on tapahtunut varsinaisella rakennuspaikallakin. Juhannuksen tuntumassa Perustava Oy toimitti ja asensi talon perustukset. Tätä tietysti edelsi huolellisesti tehdyt suunnittelutyöt. Sokkeli rakentui niin nopeasti, ettei sitä voinut etukäteen edes käsittää. Rakennuspaikalle ei jouduttu kaivamaan syvää monttua tai tekemään muitakaan isoja kaivuutöitä. Vielä edellisenä päivänä rakennuksen…

  • Katon runkorakenteet seinien päälle

    Keskiviikkoaamu 27.11.2024 oli vielä pimeä ja taivas pilvinen. Vettä Virenojalla ei kuitenkaan satanut, vaikka ei sekään kaukana ollut. Seurantalon rakennustyömaalla urakoitsijana toimivan Ylitalon Rakennuspalvelu Oy:n työporukka oli jo tehnyt valmistelut katon runkorakenteiden nostamiseksi paikalleen seinien päälle ja nosturiautokin oli ehtinyt asettua asemaansa. Maassa valmiiksi kasatun rungon nostosuunnitelmat olivat kehittyneet projektin edetessä ja viimeisin versio oli,…

  • Kattotiilet ja lumiesteet ovat paikoillaan

    Harmaan jakson jälkeen on aurinko päässyt tällä viikolla kurkistelemaan pilvien välistä, ja huomenna vietetäänkin Lucian päivää eli valon juhlaa. Seurantalon rakennustyöt ovat edistyneet mukavasti. Kattotiilet on ladottu paikoilleen ja lumiesteetkin on kiinnitetty, joten olemme valmiita sääennusteen viikonlopuksi lupaamiin lumisateisiin. Seinien tuulensuojalevyt alkavat myös jäädä piiloon, sillä välimaalattuja ulkoverhouspaneelejakin on päästy jo asentamaan. Modernissa UTW-profiilisessa hienosahatussa…

  • Talon seinät nousevat pystyyn

    Tänään 19.11.2024 alkoi muuttua todeksi asia, jonka eteen Virenojalla on talkoiltu pari vuotta. Syyskuussa 2022 kyläläiset menettivät tuhopolton seurauksena tärkeän paikan, kun Nuorisoseuran 114-vuotias seurantalo tuhoutui täysin. Samalla tuhoutui tärkeä osa kylän historiaa, mutta myös kyläläisten tapaamis- ja juhlapaikka. Hyvin pian tulipalon jälkeen kävi selväksi, että alivakuutetusta talosta saatavalla vakuutuskorvauksella ei uutta taloa tehtäisi, pelkästään…

  • Ikkunalähetys Pihlalta saapui

    Eilen 15.1.2025 rakennusurakoitsija teki katolla peltien asennuksia. Sovitun aikataulun mukaisesti myös Pihla-ikkunakuorma saapui rakennuspaikalle, joten tänä aamuna alkoivat ikkunoiden asennustyöt. Rakennusurakoitsijan ahertaessa on päivän mittaan jo useampi ikkuna asettunut paikalleen. Uudessa seurantalossa on tiilikatto, mutta harjaosan tuntumassa on peltiäkin, kuten alla olevasta kuvasta hyvin näkyy.