Virenojalle asumaan
Virenoja on hyvä paikka elää. Kylän asukkaat sen tietävät ja kun lukaiset tästä lisää, niin sitten tiedät sinäkin.
Virenoja on hyvä paikka elää. Kylän asukkaat sen tietävät ja kun lukaiset tästä lisää, niin sitten tiedät sinäkin.
Kevään koittaessa tasoitellun hiekkatäytön päälle aseteltiin eristelevyt, joiden päälle laitettiin raudoitusverkot. Raudoitukseen kiinnitettiin korokepaloin lattialämmitysputkisto ohjeiden mukaisesti. Aikamoinen putkisto kiertää ympäriinsä lattian sisällä. Myös muutamia ilmanvaihtoputkia asennettiin kesän aikana. Heinäkuun alussa tulivat vuoroon betonilattian valu- ja hiontatyöt. Ammattilaisten tekemänä ne sujuivat ripeästi ja ilman ongelmia. Syksyn tullen on seiniin vedetty MMJ-sähköjohtoja ja suunniteltu muita kaapelointeja….
Perjantaina 4.4.2025 saimme vieraita Pirkanmaalta. Linja-autollinen Hämeenkyrön kunnan Heinijärven kyläläisiä tuli tutustumaan seurantaloprojektiimme. Lahden Renkomäessä linja-auton kyytiin oli noussut myös virenojalainen Markku Nenonen, joka lyhyellä siirtymällä kertoi vanhan seurantalon tuhoutumisesta pääpiirteittäin. Vieraita vastassa oli nuorisoseuran puheenjohtaja Antti Hirvonen sekä johtokunnan jäsenet Leena Luumi ja Jani Alaranta. Antti kertoi kahvikupin ääressä rakennushankkeemme etenemisestä. Vieraat kuuntelivat vaikuttuneina,…
Nyt on mahdollista ikuistaa oma nimesi uuden seurantalon kunniapaikalle! Osta seinälle kiinnitettävä metallilaatta, johon kaiverramme henkilön, yrityksen tai yhdistyksen nimen. Lue lisää ja auta meitä saamaan talo valmiiksi mahdollisimman pian! Myyntituotteet löydät Mukaan toimintaan -valikosta.
Eilen 15.1.2025 rakennusurakoitsija teki katolla peltien asennuksia. Sovitun aikataulun mukaisesti myös Pihla-ikkunakuorma saapui rakennuspaikalle, joten tänä aamuna alkoivat ikkunoiden asennustyöt. Rakennusurakoitsijan ahertaessa on päivän mittaan jo useampi ikkuna asettunut paikalleen. Uudessa seurantalossa on tiilikatto, mutta harjaosan tuntumassa on peltiäkin, kuten alla olevasta kuvasta hyvin näkyy.
Joulun ja vuodenvaihteen tuntumassa monilla ihmisillä on paljon kiireitä ja saattaa jopa tuntua, etteivät vuorokauden tunnit riitä mihinkään. Myönnetään, ettei nuorisoseuran talkooväki ja rakennusurakoitsijakaan jääneet joulunvieton jälkeen patsastelemaan, vaan paljon on tehty ja myös saatu aikaiseksi. Lattiavalun valmistelua Joulukuussa sisätilojen lattiavalua valmisteltiin sulattamalla ja kuivattamalla soraa lämpöpuhaltimella pressujen suojassa. Sen jälkeen tiivistetyt maa-ainekset tasoiteltiin, ladottiin…
Harmaan jakson jälkeen on aurinko päässyt tällä viikolla kurkistelemaan pilvien välistä, ja huomenna vietetäänkin Lucian päivää eli valon juhlaa. Seurantalon rakennustyöt ovat edistyneet mukavasti. Kattotiilet on ladottu paikoilleen ja lumiesteetkin on kiinnitetty, joten olemme valmiita sääennusteen viikonlopuksi lupaamiin lumisateisiin. Seinien tuulensuojalevyt alkavat myös jäädä piiloon, sillä välimaalattuja ulkoverhouspaneelejakin on päästy jo asentamaan. Modernissa UTW-profiilisessa hienosahatussa…
Keskiviikkoaamu 27.11.2024 oli vielä pimeä ja taivas pilvinen. Vettä Virenojalla ei kuitenkaan satanut, vaikka ei sekään kaukana ollut. Seurantalon rakennustyömaalla urakoitsijana toimivan Ylitalon Rakennuspalvelu Oy:n työporukka oli jo tehnyt valmistelut katon runkorakenteiden nostamiseksi paikalleen seinien päälle ja nosturiautokin oli ehtinyt asettua asemaansa. Maassa valmiiksi kasatun rungon nostosuunnitelmat olivat kehittyneet projektin edetessä ja viimeisin versio oli,…
Tänään 19.11.2024 alkoi muuttua todeksi asia, jonka eteen Virenojalla on talkoiltu pari vuotta. Syyskuussa 2022 kyläläiset menettivät tuhopolton seurauksena tärkeän paikan, kun Nuorisoseuran 114-vuotias seurantalo tuhoutui täysin. Samalla tuhoutui tärkeä osa kylän historiaa, mutta myös kyläläisten tapaamis- ja juhlapaikka. Hyvin pian tulipalon jälkeen kävi selväksi, että alivakuutetusta talosta saatavalla vakuutuskorvauksella ei uutta taloa tehtäisi, pelkästään…
Viime keväänä talkooporukka rakensi seurantalon seinäelementit valmiiksi Karin hallissa. Siellä niiden kasaaminen oli mukavaa, kun kohdalle osuneet sadekuurotkaan eivät päässeet häiritsemään rennossa porukassa tehtyä, hyvin organisoitua työtämme. Nyt työt rakennuspaikalla ovat edenneet siihen vaiheeseen, että kohta elementtejä tarvitaan siellä, joten tänään ne kuljetettiin rakennuspaikalle odottamaan pystytystä.