Katon runkorakenteita kasataan. Yksittäistä kattotuolia kuljetetaan työkoneella paikalleen maassa olevien yläjuoksujen päälle. Maassa on ohut lumikerros.

Kattotuolit pystyssä

Nuorisoseurantalon pystyttäjäksi valittu urakoitsija on aloittanut työnsä tontilla. Ensimmäinen vaihe on kasata katon runkorakenteet maassa valmiiksi. Tehdasvalmisteiset kattotuolit on jo kiinnitetty oikeille paikoilleen yläjuoksuihin ja rakenteiden jäykistystyöt ovat meneillään eli kattotuoleja tuetaan kestämään tulevat rasitukset. Myös päätyjä päästään rakentamaan tässä vaiheessa.

Viikonlopun aikana on tarkoitus maalata sellaisia lautoja, joiden maalaaminen myöhemmin olisi lähes mahdotonta tai ainakin paljon vaikeampaa.

Seuraava suurempi työkokonaisuus on siirtää talkoilla hallissa rakentamamme seinäelementit rakennuspaikalle, minkä jälkeen alkaa niiden asentaminen paikalleen, mutta siitä kerromme lisää myöhemmässä blogikirjoituksessa.

Samankaltaiset artikkelit

  • Ensimmäiset elementit valmiina

    Nyt on alkanut tapahtua! Viime viikonloppuna pidettiin hallissa ensimmäiset Virenojan uuden Nuorisoseurantalon seinäelementtien rakennustalkoot. Niihin osallistui kymmenkunta talkoolaista. Aluksi järjesteltiin ja valmisteltiin eri työvaiheiden vaatimat työpisteet sopiviin paikkoihin ja tehtiin työtä helpottavia apuvälineitä. Näiden valmisteluiden ansiosta varsinainen elementtien rakentaminen käy joutuisammin. Muutamia elementtejä saatiin tehtyä jo lähes valmiiksi viikonloppuna ja siitä sovittiin jatkettavan paria päivää…

  • Katon runkorakenteet seinien päälle

    Keskiviikkoaamu 27.11.2024 oli vielä pimeä ja taivas pilvinen. Vettä Virenojalla ei kuitenkaan satanut, vaikka ei sekään kaukana ollut. Seurantalon rakennustyömaalla urakoitsijana toimivan Ylitalon Rakennuspalvelu Oy:n työporukka oli jo tehnyt valmistelut katon runkorakenteiden nostamiseksi paikalleen seinien päälle ja nosturiautokin oli ehtinyt asettua asemaansa. Maassa valmiiksi kasatun rungon nostosuunnitelmat olivat kehittyneet projektin edetessä ja viimeisin versio oli,…

  • Räystäslautojen maalausta

    Rakennuksen seinän ulkopuolelle jatkuvaa vesikaton osaa kutsutaan räystääksi. Sen alapinnalle kiinnitettävien räystäslautojen maalaustyö ei monien mielestä kuulu kaikista houkuttelevimpien töiden joukkoon. Joillain työmailla se tapahtuu pitkien tikkaiden yläpäässä horjuen ja yläpuolelta naamaan valuvaa maalia väistellen, mutta me valitsimme toisenlaisen menetelmän. Kokoonnuimme viime viikonloppuna kymmenen hengen porukalla hallille talkoilemaan. Maalasimme Seurantalon räystäslaudat valmiiksi jo ennen niiden…

  • Katon levytystä

    Vuosi 2026 on alkanut ja tammikuun alun pahimmat pakkasetkin ovat jo väistyneet. Virenojan Nuorisoseurantalon työmaalla ei kuitenkaan ole pakkasia pelätty, joten talkoot ovat jatkuneet jouluviikkoa lukuunottamatta kahtena päivänä viikottain. Tänään päästiin jatkamaan salin katon levytystä, mikä olikin viime viikolla saatu jo hyvälle mallille. Asennamme kattoon ensin yhden tukevan levykerroksen, joka tekee yläpohjassa kulkemisesta turvallisempaa. Tämän…

  • Rakennuksen perustukset valmiina

    Saimme loppukeväästä 2024 talkoovoimin rakennettua valmiiksi viimeisetkin ulkoseinäelementit hallissa. Mutta paljon on tapahtunut varsinaisella rakennuspaikallakin. Juhannuksen tuntumassa Perustava Oy toimitti ja asensi talon perustukset. Tätä tietysti edelsi huolellisesti tehdyt suunnittelutyöt. Sokkeli rakentui niin nopeasti, ettei sitä voinut etukäteen edes käsittää. Rakennuspaikalle ei jouduttu kaivamaan syvää monttua tai tekemään muitakaan isoja kaivuutöitä. Vielä edellisenä päivänä rakennuksen…