Rakenteilla olevan seurantalon kuva
|

Katon runkorakenteet seinien päälle

Keskiviikkoaamu 27.11.2024 oli vielä pimeä ja taivas pilvinen. Vettä Virenojalla ei kuitenkaan satanut, vaikka ei sekään kaukana ollut. Seurantalon rakennustyömaalla urakoitsijana toimivan Ylitalon Rakennuspalvelu Oy:n työporukka oli jo tehnyt valmistelut katon runkorakenteiden nostamiseksi paikalleen seinien päälle ja nosturiautokin oli ehtinyt asettua asemaansa.

Aamuhämärässä nosturiauton kirkkaat valot häikäisevät. Maassa on kaksi valmiiksi kasattua kattorunkoa.
Ensimmäisen katonpuolikkaan nostoa valmisteltiin aamuhämärässä.

Maassa valmiiksi kasatun rungon nostosuunnitelmat olivat kehittyneet projektin edetessä ja viimeisin versio oli, että katto nostettaisiin kahdessa osassa. Tämän mukaan työt olivat edenneetkin ja klo 7.55 katon ensimmäinen puolisko kohosi Hinauspalvelu Nieminen Oy:n nosturiautolla korkeuksiin.

Kuljettaja siirteli massiivista kokonaisuutta turvallisen hitaasti ja huolellisesti ilmojen halki kohti oikeaa paikkaansa. Oli onneksi tyyni sää, eikä tuuli heilutellut kattoa yhtään. Edellisellä viikolla tilanne olisi myräköiden vuoksi ollut aivan toisenlainen ja siksi nostoa olikin lykätty tähän saakka.

Nosturiauto siirtää katonpuolikasta rakennuksen päälle.
Ilma oli tyyni katon siirtyessä kohti paikkaansa.

Rakennusmiehet olivat kulmissa valppaina ohjaamassa kattoa suunniteltuun paikkaansa sopivassa asennossa. Ensin katon asettelu täsmättiin yhdeltä kulmalta seinän kohdalle. Tämän jälkeen toinenkin reuna laskettiin seinän päälle ja alkoi kiinnitysvaihe. Artikkelin kirjoittajan (J. Alaranta) silmin katon puolikas asettui paikalleen kuin Lego-palikka. Eli Jukka Koskisen suunnittelupöydältä toteutukseen asti kokonaisuus oli pysynyt mitoissaan ja palikat sopivat keskenään hyvin yhteen.

Katon asettelua, ensimmäinen kulma kohdallaan.
Katon asettelua, ensimmäinen kulma kohdallaan.

Kello 8.34 nostoliinat irrotettiin ensimmäisestä katonpuolikkaasta ja nosturi kääntyi kohti maassa odottavaa toista puolikasta. Kymmentä minuuttia myöhemmin nostoliinat olivat jälleen paikallaan ja muutkin valmistelut tehtynä. Katto alkoi hiljalleen kohota ja siirtyä kohti paikkaansa rakennuksen toisessa päädyssä.

Jälleen nurkissa olleet rakennusmiehet ohjasivat kattoa ja ainakin maasta katsottuna jälkimmäinenkin puolikas osui kerralla kohdalleen. Ensimmäisen nurkan asetuttua paikalleen, jatkui katon laskeminen ja myös muut reunat olivat oikeilla paikoillaan seinien päällä.

Toisen kattopuoliskon asettelua. Rakennusmiehet nurkissa täsmäämässä reunoja.
Toisen kattopuoliskon asettelua.

Samaan aikaan, kun Lahdentien toisella puolella koulun kellot kutsuivat lapsia aloittamaan oppituntia, oli katto laskettuna paikoilleen. Kello oli siis yhdeksän.

Ennen kuin nosturiauto päästettiin lähtemään, nostettiin vielä nipussa kahvion ja eteistilojen kattotuolit seinien päälle odottamaan seuraavaa työvaihetta. Töiden aloittamisesta lähtien uhkaillut vesisade alkoi tihkua vasta kuljettajan pakatessa nosturiautoa takaisin siirtokuntoon.

Rakennusmiehet pääsivät hetkeksi kahvitauolle ja paikalla olleet nuorisoseuran talkoolaiset kiertelivät talon runkoa ihaillen sitä katseillaan. Tämä oli jälleen tärkeä askel kohti kylätalon valmistumista.

Työtä ja hankintoja on kuitenkin vielä paljon tekemättä. Rakennusmiehet jatkoivatkin lyhyen tauon jälkeen töitään, joten iltapäivään mennessä kattopuoliskot oli yhdistetty toisiinsa ja aluskate asennettu suojaamaan rakennusta sateelta. Myös inva-WC:n ja päädyn portaikon kattotyöt oli saatu etenemään aluskatteeseen saakka.

Rakennusmiehet liittämässä paikalleen asennetun katon puoliskoja toisiinsa.
Rakennusmiehet liittämässä paikalleen asennetun katon puoliskoja toisiinsa.

Jos mielesi tekisi päästä mukaan rentoon talkooporukkaamme ja siten osallistumaan projektiin, ota rohkeasti yhteyttä.

Samankaltaiset artikkelit

  • Katon levytystä

    Vuosi 2026 on alkanut ja tammikuun alun pahimmat pakkasetkin ovat jo väistyneet. Virenojan Nuorisoseurantalon työmaalla ei kuitenkaan ole pakkasia pelätty, joten talkoot ovat jatkuneet jouluviikkoa lukuunottamatta kahtena päivänä viikottain. Tänään päästiin jatkamaan salin katon levytystä, mikä olikin viime viikolla saatu jo hyvälle mallille. Asennamme kattoon ensin yhden tukevan levykerroksen, joka tekee yläpohjassa kulkemisesta turvallisempaa. Tämän…

  • Avoimet kylät 2025

    Lokkilammella järjestettiin 14.6.2025 Avoimet kylät -tapahtuma. Virenojan Nuorisoseuran lisäksi mukana olivat Orimattilan kaupungin Pohjoinen aluekumppanuuspöytä, Heinämaan Pitsinkutojat, Orimattilan Samoilijat, Mannerheimin Lastensuojeluliiton Orimattilan yhdistys ja Suomen Latu. Kahvilaa pitivät 4. luokan juuri päättäneet Virenojan koulun oppilaat vanhempiensa avustuksella. Herkut tekivät nopeasti kauppansa. Koko perheen kyläpäivässä pääsi kokeilemaan kanoottia partiolaisten opastuksella. Melomaan olikin jatkuva jono lähes koko tapahtuman…

  • Rakennuksen perustukset valmiina

    Saimme loppukeväästä 2024 talkoovoimin rakennettua valmiiksi viimeisetkin ulkoseinäelementit hallissa. Mutta paljon on tapahtunut varsinaisella rakennuspaikallakin. Juhannuksen tuntumassa Perustava Oy toimitti ja asensi talon perustukset. Tätä tietysti edelsi huolellisesti tehdyt suunnittelutyöt. Sokkeli rakentui niin nopeasti, ettei sitä voinut etukäteen edes käsittää. Rakennuspaikalle ei jouduttu kaivamaan syvää monttua tai tekemään muitakaan isoja kaivuutöitä. Vielä edellisenä päivänä rakennuksen…

  • Ikkunalähetys Pihlalta saapui

    Eilen 15.1.2025 rakennusurakoitsija teki katolla peltien asennuksia. Sovitun aikataulun mukaisesti myös Pihla-ikkunakuorma saapui rakennuspaikalle, joten tänä aamuna alkoivat ikkunoiden asennustyöt. Rakennusurakoitsijan ahertaessa on päivän mittaan jo useampi ikkuna asettunut paikalleen. Uudessa seurantalossa on tiilikatto, mutta harjaosan tuntumassa on peltiäkin, kuten alla olevasta kuvasta hyvin näkyy.  

  • Räystäslautojen maalausta

    Rakennuksen seinän ulkopuolelle jatkuvaa vesikaton osaa kutsutaan räystääksi. Sen alapinnalle kiinnitettävien räystäslautojen maalaustyö ei monien mielestä kuulu kaikista houkuttelevimpien töiden joukkoon. Joillain työmailla se tapahtuu pitkien tikkaiden yläpäässä horjuen ja yläpuolelta naamaan valuvaa maalia väistellen, mutta me valitsimme toisenlaisen menetelmän. Kokoonnuimme viime viikonloppuna kymmenen hengen porukalla hallille talkoilemaan. Maalasimme Seurantalon räystäslaudat valmiiksi jo ennen niiden…

  • Heinijärven kyläyhdistys kävi vierailulla

    Perjantaina 4.4.2025 saimme vieraita Pirkanmaalta. Linja-autollinen Hämeenkyrön kunnan Heinijärven kyläläisiä tuli tutustumaan seurantaloprojektiimme. Lahden Renkomäessä linja-auton kyytiin oli noussut myös virenojalainen Markku Nenonen, joka lyhyellä siirtymällä kertoi vanhan seurantalon tuhoutumisesta pääpiirteittäin. Vieraita vastassa oli nuorisoseuran puheenjohtaja Antti Hirvonen sekä johtokunnan jäsenet Leena Luumi ja Jani Alaranta. Antti kertoi kahvikupin ääressä rakennushankkeemme etenemisestä. Vieraat kuuntelivat vaikuttuneina,…